LUT-yliopiston tuotantotalouden koulutusohjelma opettaa rakentamaan siltoja teknologian ja kaupankäynnin välille. Kun yhdistetään matemaattinen ja tekninen ongelmanratkaisutaito ihmisten ja prosessien johtamiseen, syntyy osaajia, jotka osaavat auttaa yrityksiä tekemään parempia päätöksiä. Tästä seuraten LUTissa tuotantotaloutta opiskelevat kaplaakilaiset ovat hyvin haluttuja työmarkkinoilla. Tiesitkö, että kaikista Suomen tuotantotalouden diplomi-insinööreistä 40 % on valmistunut LUT-yliopistosta?

 

Kaplaaki on LUT-yliopiston tuotantotalouden opiskelijoiden ainejärjestö. Kaplaaki on yhdistänyt tuta-teekkareita jo vuodesta 1974. Kaplaaki on vuosien saatossa kasvanut Pohjoismaiden suurimmaksi tuotantotalouden ainejärjestöksi. Kaplaakiin liittyy vuosittain noin 80 kandifuksia ja yli sata maisterifuksia. Vuodesta 2022 alkaen Lahdessa alkaa toinen LUT-yliopiston alainen tuotantotalouden kandiohjelma, jolloin vuosittain aloittavien kandifuksien määrä kasvaa yli 150 opiskelijaan.

 

Killan tavoitteena on tuoda yrityksiä ja jäsenistöä lähemmäs toisiaan ja siksi se tarjoaa jäsenistölleen mahdollisuuden päästä tutustumaan yritysmaailmaan jo ensimmäisestä opintovuodesta alkaen. Kaplaaki tekee yhteistyötä monien eri alojen yritysten kanssa muun muassa järjestämällä mielenkiintoisia tapahtumia, jossa yritykset sekä opiskelijat pääsevät verkostoitumaan keskenään. Lisäksi yhteistyö tarjoaa yrityksille mahdollisuuden markkinoida itseään tuotantotalouden opiskelijoiden keskuudessa, jolloin muun muassa yrityksen rekrytoinnit nousevat parempaan tietoisuuteen ja parantavat rekrytointien tehokkuutta. Kaplaaki pyrkii tuomaan yrityksiä

mahdollisimman laaja-alaisesti mukaan toimintaansa, jotta siitä on selkeää lisäarvoa sekä opiskelijoille että yrityksille.

 

Yrityksille-osion välilehdiltä löytyy lisätietoa ja vinkkejä siihen, millaisia yhteistyömuotoja kiltamme tarjoaa ja miten palkitseva yhteistyösuhde rakennetaan!

 

Kaikkiin kysymyksiin yhteistyöstä vastaa killan yrityssuhdevastaava, Oona Sulkunen. Yrityssuhdevastaavan tavoittaa parhaiten sähköpostilla yritys@kaplaaki.fi.