Kaplaaki järjesti Lahti Excursion yhdessä LTKY:yn, Pelletin sekä Aetherin kanssa 24.9.2022. Excursion aikana päästiin verkostoitumaan Lahdessa opiskelevien ja sinne perustetun uuden killan, Aether ry:n, kanssa. Aether Ry perustettiin tänä vuonna ja toimii Lahdessa poikkitieteellisenä opiskelijayhdistyksenä. Lahdessa aloitti syksyllä kaksi uutta tutan maisteriohjelmaa, joten Kaplaaki halusikin viedäkin perinteitään myös Lahden päähän. Tapahtuma järjestettiin englanniksi, sillä Lahdessa opiskelee paljon vaihto-opiskelijoita.
Lähtö tapahtui aamulla kello 9.00, kun bussi starttasi ja lähdimme kohti Lahtea, matkalla pysähdyimme kahville Matkakeitaalle. Jo bussissa saimme esiteltyä muutamia Excuperinteitä, alkaen huonoista vitseistä. Mutta munat säästyivät seuraavalle reissulle.
Lahdessa pidimme ruokatauvon Holman Prismalla, josta janoisimmat saivat myös täydennystä juomavarastoihinsa. Tästä jatkoimme matkaa kohti Mukkulan kampusta, jossa saimme pienen kierroksen tiloissa. Kampuksella tavattiin myös sayyumalta muutamaan opiskelemassa oleva kaplaakilaiseen.

Kampuskierroksen jälkeen siirryimme Radiomäen kentälle pelaamaan kyykkää. Alkuun saatiin esitys kyykän historiasta ja säännöistä, joiden jälkeen oli hyvä siirtyä tositoimiin. Tämän jälkeen jakauduimme kahdelle kentälle pelaamaan ja nauttimaan omista virvokkeista. Pöytäkirjoihin kirjailtiin joulukuusia, virkamiehiä että haukia. Mutta hajonneilta paikoilta säästyttiin.

Kun oli saatu ratkottua paremmuudet kyykässä, oli aika liikahtaa kohti jatkopelejä. Sitsit pidetiin Mieskuoron kellaritilassa ja laulut lauleskeltiin englanniksi. Sitseille päästiinkin vertailemaan sekä jakamaan eri osallistujien omia perinteitä, mikä teki tapahtumasta todella hauskan. Sitseillä ruuaksi saimme pitsat joiden avulla jaksoi hyvin loppuillan. Sitsien jälkeen hyvästeltiin Lahtelaiset osallistujat ja aloitimme kotimatkan kohti Rantoja. Sitsitunnelma pysyi vielä bussissakin ja lauloimme muutamia lauluja, kuten bussikuskin toivebiisi, bussilaulun. Rannoille päädyimme hieman puolenyön jälkeen, josta janoisimmat suuntasivatkin G baaria.