Hallituksen syyskuun kuulumiset

Hyvää syksyä kaikille! Ensimmäinen periodi on jo pitkällä ja opiskelurutiinit alkavat olla takaisin kesän jäljiltä. Me hallituksessa olemme myös palanneet säännölliseen kokoustamiseen sekä syksyn suunnitteluun. Koko vuosi on ollut hyvin poikkeuksellinen ja myös syksy jatkuu perinteistä hieman erilaisena. Keväällä kaikki läsnäolo vaatineet tapahtumat jouduttiin perumaan ja samoin ensimmäistä kertaa järjestettävät Kaplaakin kesäpäivät siirtyivät ensi vuodelle. Pystyimme kuitenkin järjestämään kesällä muutamat Kaplaakin afterit, joissa oli kiva nähdä opiskelukavereita pitkän tauon jälkeen!

Syksy alkoi perinteisesti fuksiviikoilla, joihin oli tänä vuonna integroitu myös syyswappu. Tapahtumat saatiin järjestettyä melkoisen hyvin rajoituksia noudattaen ja uudet fuksit saivat fuksilakkinsa sekä kasteensa ja tupsufuksit vihdoinkin teekkarikasteen ja teekkarilakit. Kaplaaki järjesti ensimmäisen viikon torstaina perinteisen SuitUpin tilalle Kaplaakin fuksiriehan pusupuistossa, sekä toisella viikolla järjestimme FuksiTupsuFuksiSuunnistusTehtävien jatkobileet Aalefin terassilla, vaikka LTKY joutuikin peruuttamaan itse tapahtuman. Myös pienimuotoisemmat tapahtumat ja perinteet saatiin järjestettyä.

Fuksiviikkojen ja syyswapun jälkeen fukseille on järjestetty muun muassa kyykkäkoulutus, case-koulutus sekä vihdoinkin fuksisitsit, tänä vuonna Aalefin tiloissa. Koronan takia siirtynyt jaostopalkitseminen saatiin myös hoidettua, kun vujutoimikunta, ESTIEM- ja kv-jaosto, yrityssuhdetiimi sekä vuoden 2019 haalareihin mainokset hankkineet palkittiin saunaillalla rantasaunassa. Myös alumneihin on pidetty yhteyttä ja kenties alumnivuoden kohokohtana järjestettiin Täys10 3.10. yliopistolla. Mukana oli alumneja vuosilta 1990 ja 2010, sekä edustus Kaplaakin hallitukselta. Myös toiseen sidosryhmään, eli koulutusohjelmaan, on oltu yhteyksissä kotipiirin sekä LENS-tuen merkeissä. Saimme yliopistolta erityistä tukea fuksien ryhmäyttämiseen ja käytimme sen tarjoamalla burgerit ja muuta pientä Tuen grilliltä Kaplaakin fuksiriehassa.

Syksy jatkuu kauniin ruskan merkeissä, ja toivotaan että kaikki saa jatkua samalla kaavalla ja koulussa säilyy mahdollisuus hybridiopetukseen ja oleskeluun kampuksella (kiltiksellä)!

Tsemppiä syksyyn <3

-Ella ja muu hallitus

Scroll to Top